Takaisin
Uusimaa/Antti Toiviainen 27.2.2003
Pornaislaiset saivat tarpeekseen vesipulasta
Pornaislaiset ovat saaneet tarpeekseen syksyn ja talven vesipulasta.
Laukkosken seuratalolla tiistai-iltana pidetty kyläkokous päätti
yksissä tuumin pistää liikkeelle yhteisen vesi- ja
viemäriosuuskunnan, jonka tavoitteena on kertaheitolla ratkaista
eteläisten kylien - Laukkosken, Jokimäen, Vähä-Laukkosken ja
Mätikistön alueen - vesi- ja jätevesiongelmat.
Ongelmien laajuudesta ja vakavuudesta Pomaisissa kielii yksin se, että
väkeä kyläkokouksessa oli seuratalon täydeltä eli parisensataa
henkeä. Alustavaan liittyjälistaan saatiin siltä istumalta jo
seitsemisenkymmentä allekirjoitusta.
- Alku näyttää tosi lupaavalta. Nyt lähdetään porskuttamaan
tositoimin eteenpäin, iloitsee yksi osuuskunnan puuhamiehistä Kirsi
Vilonen.
Kevään aikana Pomaisissa päästään näillä näkymin jo
piirtelemään alustavia runkojohtosuuntia kartalle, syksyllä
pistämäiin avustusanomukset ja urakkatarjouspyynnöt vetämään ja
varsinaisiin rakennustöihin vuoden kuluttua.
Kyläkokouksessa nousi pohdintaan myös idea, eikö samaan kaivantoon
vesi- ja viemärijohtojen kanssa kannattaisi piilottaa myös
valokaapelit tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi sekä sähkö- ja
puhelinpiuhat: mitä enemmän jakajia olisi, sitä edullisemmiksi
kustannukset jäisivät.
- Ajatus on vähintäänkin mullistava, riemuitsee Kirsi Vilonen.
Juha Mäkitalo Uudenmaan TE-keskuksesta kertoi, että keskuksen kautta
EU:n ja valtion rahaa hankkeeseen on mahdollista saada jopa 50
prosenttia vuoteen 2006 saakka jatkuvan Alma-ohjelman kautta. Myös
kunnan uskotaan tulevan mukaan. Ainakin Mätikistön osuuskunnalle
edellinen valtuusto ehti jo luvata 25 prosentin kunnan tuen.
Liittyjälistaan 70 nimeä jo heti kättelyssä
Vesi- ja viemäriosuuskuunasta oikea kansanliike
Pornaisissa
Etelä-Pomaisissa vireillä oleva vesi- ja viemäriosuuskuntahanke
näyttää nostattaneen todellisen kansanliikkeen Laukkosken, Jokimäen
ja Vähä-Laukkosken kylissä sekä Mätikistön alueella Kirkonkylän
kupeessa. Tiistai-illan kyläkokoukseen Laukkosken seuratalolle
kerääntyi ainakin väkeä niin, etteivät viimeiset tahtoneet sekaan
sopia. Kaikkiaan arvioitiin paikalla olleen jopa 200 henkeä.
- Alustavaan liittyjälistaan saatiin heti kättelyssä
seitsemisenkymmentä nimeä. Alku näyttää lupaavalta, nyt
lähdetään porskuttamaan tositoimin eteenpäin, iloitsee
kylätoimikunnan viime vuoden lopulla asettaman selvitystyöryhmän
vetäjä Kirsi Vilonen.
Kyläkokouksen yksituumainen päätös oli, että osuuskuntahanketta
lähdetään viemään eteenpäin yhdessä Mätikistön alueen jo
olemassaolevan osuuskunnan kanssa. Mätikistöön on jo useamman vuoden
puuhattu yhteistä vesijohto- ja viemäriverkkoa, mutta toistaiseksi
halukkaita liittyjiä ei ole löytynyt tarpeeksi töiden aloittamiseksi.
Nyt kuivan kesän ja syksyn aiheuttamat vesiongelmat näyttävät
kuitenkin kypsyttäneen asukkaat lopullisesti niin Mätikistössä kuin
naapurikylissäkin.
Tiistai-illan kyläkokous valitsi viisihenkisen työryhmän viemään
hanketta eteenpäin yhdessä mätikistöläisten kanssa. Siihen
valittiin Mia Yrtti, Kari Siivola, Kirsi Vilonen, Per-Erik Heinsaari ja
kesäasukkaiden edustajana Raimo Ikonen. Lisäksi työryhmä sai
valtuudet täydentää itseään vielä yhdellä jäsenellä, joka
hallitsee lakipykälät sekä tarvittaessa myös täydentää ryhmän
alueellista edustavuutta.
Työt käyntiin vuoden kuluttua
Selvitysmies Kirsi Vilosen mukaan nimiä alustavaan liittyjälistaan
on tarkoitus kerätä vielä maaliskuun ajan. Sen pohjalta päästään
jo kevään aikana piirtelemään kartoille alustavat linjaukset
runkojohdoille, selvittämään kyläläisten lopullinen
mukaanlähtöhalukkuus sekä käynnistämään varsinainen suunnittelu.
- Tärkeää olisikin, että kaikki osuuskunnasta kiinnostuneet
ilmoittautuisivat heti, jotta pystytään kartoittamaan, mihin ja mitä
kautta verkostoa pitää lähteä
suunnittelemaan ja millaisiksi muodostuvat kustannukset, painottaa
Vilonen.
Ensi syksynä päästäisiin hänen mukaansa siinä tapauksessa jo
pistämään avustusanomukset vetämään Uudenmaan
ympäristökeskukseen, Uudenmaan TE-keskukseen ja Pornaisten kuntaan
sekä käynnistämään urakkatarjouskierros.
- Varsinaiset rakennustyöt saataisiin siten käyntiin noin vuoden
kuluttua, linjaa Vilonen alustavaa aikataulua.
Alustava nimiehdotuskin selvitysryhmällä on jo mietittynä: Osuuskunta
Saukko olisi hyvin linjassa Halkiassa jo toimivan Osuuskunta Suonen
kanssa.
- Suonessa oli alkuun lähdettäessä 60 osakasta, nyt verkostossa on
liittyjiä 260, kertoi kunnanrakennusmestari Jukka Pietilä.
Tiistai-illan liittyjälistan perusteella selvästi eniten kiinnostusta
uuteen osuuskuntaan mukaanlähtöön näyttäisi olevan Kotojärven
itäpuolella Mustijoen itärannalla.
- Toiseksi eniten merkintöjä on Jokimäessä joen molemmin puolin,
Anttilantien ja Rauninmäentien alueet tulevat heti perässä.
Vähä-Laukkoskelta kiinnostusta on suurin piirtein saman verran, mutta
kohteet ovat harvemmassa, kertoo Vilonen.
Puhdistus tiukkenee
Etelä-Pornaisten osuuskuntahanke lähti alun pitäen liikkeelle koko
ajan vaikeutuvien vesiongelmien johdosta, mutta matkan varrella yhä
näkyvämmin esiin ovat nousseet myös jätevesien käsittelyongelmat.
Jo kevään aikana on nimittäin odotettavissa uusi asetus, jolla
haja-asutusalueiden jätevesien puhdistus vaatimuksia kiristetään
merkittävästi, kertoi Laukkoskella suunnittelija Jarmo Kosunen
Uudenmaan ympäristökeskuksesta.
- Orgaanisten aineiden puhdistamisvelvoite nousee asetuksessa tällä
tietoa 90 prosenttiin, fosforin 85 prosenttiin ja typen 40 prosenttiin
eli vaatimukset ovat kovat.
Uusien kiinteistöjen on täytettävä vaatimukset heti ja vanhojen
ilmeisesti 10 vuoden siirtymäkauden jälkeen. Jos kiinteistöä
kuitenkin joudutaan sinä aikana remontoimaan, siirtymäaika laukeaa
välittömästi.
- Kiinteistökohtaiset puhdistuslaitteet kehittyvät toki kovaa vauhtia,
mutta aina on sekä kustannuksiltaan edullisempaa että ympäristön
kannalta järkevämpää liittyä keskitettyyn
jätevesijärjestelmään, Kosunen vakuutti.
Samaa mieltä olivat myös Laukkoskella mukana olleet suunnittelija Hanna
Yli-Tolppa ympäristökeskuksesta, terveystarkastaja Eljas Himanen
Porvoon ympäristöterveydensuojelusta sekä suunnittelija Sampo Vainio
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien ja ilmansuojeluyhdistyksestä.
Kaikki johdot samaan kaivantoon
Keskitettyä järjestelmää puoltaa myös nykyinen
avustusjärjestelmä, kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin on
käytännössä lähes mahdotonta saada julkista rahaa. Kustannuksia
säästetään myös, kun sekä vesi- että viemäriputket saadaan
lasketuksi yhteen ja samaan kaivantoon.
Laukkosken kyläkokouksen jälkipuinnissa nousi esille lisäksi idea,
jonka mukaan kaivantoon voitaisiin ehkä upottaa myös valokaapeli
tietoliikenne- ja kaapeli-tv-yhteyksiä varten sekä sähkö- ja
puhelinkaapelit, tarvittaessa myös kunnan puolesta
tievalaistuskaapelit.